Roope Korhoselle judokultaa ja paikka ykkösmaajoukkueeseen

11.10.2015

Kajaanin Judokerhon Roope Korhonen on noussut Suomen Judoliiton B-nuorten kakkosmaajoukkueesta ykkösmaajoukkueeseen. 1-maajoukkueessa on yhteensä 11 nuorta judokaa, muun muassa kansainvälisissä kisoissa lukuisia voittoja napsinut Emilia Kanerva.

Roope Korhosen tuorein voitto on Oulun Samurai Cupista lauantailta 10.10.2015. Korhonen otteli normaalia painoluokkaa ylempänä, sarjan P18-60 voittoon tarvittiin neljä ottelua.

Ensimmäisessä ottelussa Korhonen sai viiden pisteen yukon jalkapyyhkäisyllä Oulun Judokerhon Niko Viitaniemestä. Pyyhkäisyn jälkeinen sidonta toi Korhoselle kymmenen pisteen ipponin ja otteluvoiton.

Toisessa ottelussa Roope Korhonen selätti Orimattilan Judoseuran Kevin Rönkön yukon arvoiselle vastaheitolla. Saman seuran Joni Ahosen Korhonen voitti polvikiepillä, josta tuli myös viiden pisteen yuko. Finaalin Kiteen Kipponin Joni Hyttistä vastaan Roope Korhonen ratkaisi ipponin vastaheitolla. Korhosen sarjassa oli yhteensä 14 judokaa.

Loppuvuoden aikana Roope Korhonen kilpailee vielä Viron Tartossa ja nuorten Finnish Openissa Kouvolassa. Molemmissa kisoissa Korhosella on aikomus otella vielä alle 55 kilon painoluokassa ennen lopullista siirtymistä korkeampaan painoluokkaan.